Purjehduskausi 2017

Oulu- laivan purjehduskausi käynnistyy 16.5.2017 perinteisellä vedenhakureissulla Nuottasaaresta. Talousvettä saunomisia sekä suihkuja varten otetaan tuolloin 26 tonnia. Laivan keittiössään käyttämä ”ruokavesi” on aina tuoretta päivittäin vaihtuvaa Oululaista hanavettä.
Ensimmäinen tilausajo ajetaan 20.5.2017 ja silloin suuntaamme Oulun edustalle Tuiran seurakunnan lapsityöryhmän kanssa, taidamme pistäytyä katsomassa Oritkarin laiturin laivat samalla reissulla.
Purjehduskauden aikana aluksella seilataan tilausajoja, kokoustellaan, vietetään yrityksien toimintapäiviä, saunailtoja, polttareita, häitä, mereen siunauksia, annetaan merenkulun koulutusta ja osallistutaan varsin mittavaan ”Virpi 2017” öljyntorjuntaharjoitukseen ja olemme näkyvä osa Oululaista merielämää.
Sijoituspaikkamme muuttuu alkukesästä salmen Toppilansaaren puoleiseen laituriin ”Siilotalon” eteen, ei siis kovinkaan kauas, mutta postiosoitteemme muuttuu.
Oulu- laiva on ainut toimintakuntoinen ja edelleen seilaava symboli Oulun merellisestä menneisyydestä ja tuon elinkeinon mahdista, osallistumalla seilauksiimme ja ottamalla itsellesi vaikkapa kannatusjäsenyyden, tuet Oulun merellistä perintöä.
Paitsi että Oulu- laiva on koululaiva, on se myös aikansa viimeinen monumentti ajalta, jolloin Toppilansalmi oli Oululaisen kauppaviennin ja -tuonin keskus, laivan status onkin SPS (Special Purpose Ship), erikoisalus, joka on rekisteröity perinnealusrekisteriin.
Sitä meidän kuuluu vaalia, merellinen menneisyytemme terva- ja kauppasatamana vaatii sen. Olemmehan sentään Oululaisia.
Osmo Hurtig / Puheenjohtaja