Varainkeruu

Pidetään Oulu-laiva yhdessä pinnalla!

Ole mukana pitämässä Oulu-laiva pinnalla ja osallistu lahjoituksellasi joukkorahoituksen toteutumiseen. Reposaaressa Oulun luotsipiirille1963 rakennettu historiallisesti ainutlaatuinen tarkastusalus uhkaa rapistua hoitovarojen puutteeseen. Laivaa hallinnoiva Merellinen Oulu ry ei kykene jo olemassa olevin varainhankintakeinoin pitämään alusta toimivana merellisen perinnön korvaamattomana tähtenä ja käsin kosketeltavana muistona Oulun menneestä kaupan- ja merenkulun mahdista.

Joukkorahoitus ja sen esittely.

Merellinen Oulu ry on saanut Oulun poliisilaitokselta luvan käynnistää lahjoituksiin perustuvan joukkorahoituksen avaamisen yleisölle m/s OULU – laivan säilyttämiseksi toimintakuntoisena.

Lahjoitusvaroilla on tarkoitus telakoida alus kesällä 2018. Telakoinnin on arvioitu maksavan 50 – 70 tuhatta euroa, riippuen vedenalaisten entisöinti- ja saneeraustöiden määrästä telakka-altaassa. Nämä seikat paljastuvat vasta aluksen ollessa kuivilla Oy Western Shipyard Ltd:n telakalla Teijossa.

Lahjoittamalla pienen summan alla esitellylle tilille olet mukana keräämässä tuota pottia. Lahjoittajista tehdään aakkosellinen ja julkinen, laivassa esillä oleva kunniataulu. Haluathan yrityksesi ja oman nimesi tauluun. Lahjoittajalla on oikeus myös pysyä anonyyminä.

Tarkemmat tiedot rahankeräysluvasta:

  • Rahankeräysluvan saaja: Merellinen Oulu ry (2152603-6)
  • Rahankeräysluvan myöntäjä: Oulun poliisilaitos
  • Luvan numero ja myöntämisajankohta: RA/2018/95
  • Keräyksen toimeenpanoaika: 30.1.2018 – 30.1.2019
  • Keräyksen toimeenpanoalue: Oulun poliisilaitoksen alue.
  • Kerättävien varojen käyttötarkoitus: Oulu-laivan kunnostus, ylläpito sekä erityisesti vuonna 2018 tapahtuvan viisivuotistelakoinnin kustannuksien kattaminen.
  • Aika, jonka kuluessa kerättyjä varoja on tarkoitus käyttää: 2018 ja 2019
  • Käytännön toimeenpanija: Merellinen Oulu ry.
  • Keräystilin numero: FI21 1840 3000 0209 21 (NDEAFIHH)

 

Kun teet lahjoitusta pankkisuorituksena, merkitse tiedonantokenttään se teksti jonka haluat näkyvän kunniataulussa. Mikäli haluat toimia nimettömänä, kirjoita kenttään anonyymi, jolloin anonymiteetti tulee huomioitua.

Varainkeruu pähkinänkuoressa linkistä: http://merellinenoulu.com/varainkeruu/

 

Kiitos lahjoituksestasi                                                                                                                    Merellinen Oulu ry